Talous
Talous ja bisnes
Lisää uutisia
26 uutista- T&T
Tekoälyn kanssa käytyjä keskusteluja käytettiin Yhdysvalloissa ainakin 12 oikeuskäsittelyssä viimeisen kahden vuoden aikana.
- Kauppalehti
Yhdysvaltain talous pyörii kovilla kierroksilla, kertovat uudet työllisyysluvut. Ensi viikolla voi tulla ratkaisevia inflaatiolukuja korkopäätöstä ajatellen, arvioi Jan von Gerich.
- T&T
Ilmavoimien iso harjoitus sulkee valtatien numero 9 ja aiheuttaa runsaasti rajoituksia liikkumiseen Kuopion ympäristössä marraskuussa.
- Kauppalehti
Tokenien käyttö on kasvanut tehokkaampien mallien ja muuttuneiden hinnoittelukäytäntöjen vuoksi.
- Kauppalehti
Palvelualojen ammattiliitto Pam on keskeyttänyt neuvottelut alustayhtiö Woltin kanssa.
- Kauppalehti
Vaakalaudalla olleiden neljän Saksassa sijaitsevan tuotantolaitoksen kohtalo jäi edelleen avoimeksi.
- Kauppalehti
Älysormusyhtiön bisnesmalli on Inderesin pääanalyytikon mukaan ”oikein houkutteleva”.
- Kauppalehti
Uusien työpaikkojen määrä oli kolminkertainen suhteessa odotuksiin.
- Kauppalehti
Uusi Juttu erottuu muista konseptillaan. Liikevaihto nousi korkealle tasolle heti ensimmäisenä vuonna. Toimitusjohtaja Antti Pikkanen kertoo, että media uskoo voivansa jopa tuplata tilaajamääränsä. Tulos jäänee silti vielä tänä vuonna tappiolle.
- Tivi
GPT-6 Astra on pärjännyt kilpailijoilleen useissa vertailutesteissä.
- Kauppalehti
USA:n talous kestää tulevat koronnostot, eikä Wall Street niistä välitä. Rauhoittavan arvion esittää pitkän linjan ammattilainen.
- Tivi
Open AI:n riveissä työskentelee nykyisin satoja entisiä applelaisia.
- Tivi
Prompti-injektio toimi agenttia harhauttavan prosessin avulla.
- Kauppalehti
Metsä Groupin Kuura-hankkeen keskeytys paljasti kouriintuntuvasti metsäteollisuuden muuttuneen kilpailuympäristön. Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindströmin mukaan Suomen on herättävä teollisuuspolitiikan uuteen todellisuuteen. Muuten maasta karkaavat niin tehtaat kuin verotulotkin.
- Tivi
Ongelman korjaamiseen on toistaiseksi tarjolla vasta purkkapaikkaus.
- Tivi
Suomalainen it-palveluyhtiö Frendy on ostanut Avoki-konsernin Suomen liiketoiminnan. Avoki Finland yhdistyy Frendyyn vaiheittain kevääseen 2027 mennessä, eikä kaupalla ole välittömiä vaikutuksia asiakkaiden nykyisiin palveluihin. Yrityskaupan myötä Frendy työllistää noin 350 asiantuntijaa ja vahvist
- Tivi
Viranomaisille ja asiakkaille on tiedotettu asiasta.
- Verkkouutiset
Yhtiöltä saatetaan nähdä pian jotain, mitä on odotettu jo pitkään. The post Milloin taittuva iPhone tulee? Apple vahvisti tärkeän päivämäärän appeared first on Verkkouutiset.
- TiviOpen AI -pomolta hätkähdyttävä vertaus: Yksi manteli vie yhtä paljon vettä kuin 38 000 ChatGPT-hakua
Datakeskuksille suunnitellaan Kaliforniassa uusia raportointivelvollisuuksia.
- Maaseudun Tulevaisuus
- –
Bitcoin nousi tänään ensimmäistä kertaa yli 150 000 dollarin. Kasvua vauhdittavat institutionaaliset sijoittajat ja ETF-rahastojen suosio.
- –
Nokia ilmoitti massiivisesta tekoälyinvestoinnista, joka tähtää verkkoinfrastruktuurin älykkääseen automatisointiin.